Siirry pääsisältöön

Esteintensiivihevonen Ismo

Esittelyyn pääseekin nyt hieman kookkampi herra, Ismo!

Ismo toimii esteintensiivitunneilla ratsunani ja tämänkin otuksen kanssa on muodostunut aikamoinen side!
Ismo on Belgialainenpuoliveri ruuna, jolta säkäkorkeutta löytyy noin 165cm. Ruuna on syntynyt 2008 ja sitä voisi kyllä nimittää isoksi kiltiksi jätiksi! Ismo on kovin lempeä kaveri, mutta omaa juuri sopivasti pilkettä silmäkulmassaa. Tosin välillä herralta löytyy hieman liikaa intoa syksyn loputtua ja silloin selässä pysyttely käy jo hankalaksi. Normaalisti Ismo on enemmän hitaan puoleinen, mutta osin sekin johtuu ruunan valtavista ja pyörivistä askelista. Ismo hyppää hyvin, mutta ei oikein hahmoita esteitä, ellei niiltä löydy jo vähän enemmän korkeutta. Ylipäätään Ismo on oikein mukava karvakorva, mutta haastetta sen kanssa löytyy, etenin ratsastajan ollessa tälläinen kirppu!

Kommentit